sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Pirteä maanantaiaamu

Terveisiä maalta! Eilen treenailtiin hieman tavallista kauempana :) Olin Lielahden GoGo Expressillä Tampereella ihanan ystäväni kanssa aamulla ottamassa jaloista kaiken irti. Tehtiin pudotuksia ja pakkotoistoja lähes liikkeessä kuin liikkeessä. Oli aivan mahtava treeni viikon päätteeksi. Mutta kyllä täytyy todeta, että tän motivaation täytyy olla korkeella, jotta maalle roudaa kaksi kassia yhden sijaan vain yhden yön reissulle.

Viime viikon testailin myös eri kuntosaleja stadissa. Kokemukset ja esittelyt julkaisen tän viikon aikana kahdessa osassa. Reenit on luistanu odotettua paremmin ja oon saanut ihan kiitettävästi niistä irti, vaikka sali on vaihtunut päivittäin uuteen. ADHD -persoonalle viime viikko oli oikein makea, vaikka se ei tosissaan helpota kiireen tuntua. Mutta vaihtelu virkistää :) !

Harmittelin tuossa aamulla puoli kuuden hujakoilla, kun kävelin dösäpysäkille, että Zalandolta tilaamani juoksukengät osoittautuivat liian pieniksi. Aamut on niin ihanan hiljaisia, kauniita ja viileitä, että tykkäisin koittaa herätellä taas tuota juoksuharrastusta :) Täytyy pistää palautusta ja uutta tulemaan mahdollisimman pian.

Ihanaa viikon alkua kaikille :) !



4 kommenttia:

  1. Voi harmin paikka! Onneksi zalandolla toimii vaihto/palautus hienosti! Laita pian sitä lupaamaasi Stadin kuntosalivertailua, odotan vinkkejä ja vaihtelua Lady linen tarjontaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Voi kun vielä saisi paketit kotiovelle, vaikka lisämaksua vastaan, kun en millään meinaa ehtiä ravata tuolla Töölön (itselleni keskellä ei mitään) valintatalossa :P

      Poista
  2. Moikka Emmi! Tosi kiva tää sun blogi, en voi kun ihmetellä miten sulla jää aikaa ja energiaa treenaamiseen ja vielä siitä kirjottamiseen, kun teet niin paljon töitä. Ei voi kun nostaa hattua, tollanen supermimmi oot :)
    Tsemppii tosi paljo treeneihin, se on ihan mahtava fiilis kun huomaa kehittyvänsä :) nähdään töissä! <3
    -Lotta P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Lotta :) ! Pitää vain löytää se "ei tekosyitä" -asenne ja kyllä se energia sieltä salilta taas toisinpäinkin kumpuaa :))

      Poista