maanantai 24. kesäkuuta 2013

Juhannuksen koonti

Oma juhannusaattoni lähti käyntiin kuudelta aamulla City Gymillä. Viikon ensimmäinen treeni ja vuorossa oli jalat. Arvatenkin sain olla salilla suhteellisen rauhassa, lähes yksin koko treenin ajan. Treeni kulki hyvin, liekö mielessä ollut kova puristus ennen kesälaitumia.

Treenin jälkeen lähdin junalla suoraa Tampereelle, josta äitini sitten kävi poimimassa mut maalle. Juhannusaattona nautittiin aurinkoisesta säästä ja grillailusta. Olin etukäteen viikon alussa kirjoitellut äidilleni kauppalistan, mitä haluaisin syödä ja kaikki toiveeni oli ilokseni toteutettu. Tehtiin äidin kanssa aivan ihana juhannussalaatti: muutamaa eri saaattia (mm. omasta kasvimaasta), kirsikkatomskuja, tuorekurkkua, hunajamelonia, feta-juustoa, ruohosipulia (myös omasta maasta), mansikoita ja herneenvarsia. Grillissä valmistui kuhaa sekä useaa erilaista grillilihaa, uusia perunoita unohtamatta. Kuvassa näkyy myös paheeni, valkoviini, jota rakastan nauttia erikoisillallisilla. Onneksi näitä erikoisillallisia mahtuu yleensä vain muutama kuukauteen, niin ei mene tehty työ aivan hukkaan.

Juhannusaaton iltaan kuului myös kavereita, kokko ja juhannusjuhlat. Nukkumaan pääsin suhteellisen aikaisin, ja juhannuspäivänä suunnattiin heti Lielahden GoGo Expressin avauduttua klo. 12 rinta & selkä -treeniin kaverini kanssa. Lielahden GoGo Express on aivan mahtava sali. Ainut, mitä olen mun treeneissä kaivannut, on ollut sissy-kyykky ja hack-heilurikyykky, mutta muuten sali on niin laaja, että sieltä löytyy useita vaihtoehtoja saman liikkeen suorittamiseen. Myös aerobisista laitteista löytyy jos jonkinmoista vaihtoehtoa, eikä vuoroa varmastikkaan joudu odottamaan. Kertamaksu kustantaa 7,5€, mikä ei kirpaise sitten ollenkaan. Kuukausimaksu on 18€, mikä on aivan käsittämättömän edullinen!  Sali on vieläpä sellainen korkea ja ilmava tehdasrakennus, mistä tykkään tosi paljon. Jos asuisin Tampereella, tai vielä maalla, kävisin varmasti täällä!

Sunnuntaina palailin stadiin kuudeksi ja suuntasin City Gymille vielä käsi- & olkapäätreeniin. Olin kyllä niin lähellä skipata treenin, koska junamatka oli kaikkea muuta kuin viileän rento ja olin jotenkin todella nuutunut. Onneksi sain itseni kuitenkin salille.

Kokonaisuudessaan juhannus sujui todella rennosti ja nauttien kokonaisesta kolmesta lomapäivästä :) Vielä tämä viikko kaikkea kolmea työtä yhtäaikaa, sitten loppuu työharjoittelu. En varmastikkaan tiedä, mitä tehdä kahdeksalla lisätunnilla päivässä, hullaannun täysin varmasti !! :)



torstai 20. kesäkuuta 2013

Juhannustreenailuja

Heiiiiij, Juhannus on ihan pian täällä! En malta pysyy aloillani sekunttiakaan, Juhannus on ehdottomasti mun lempi juhlapyhä. Digaan jussista siks niin paljon, että se vietetään aina maalla. Silloin saunotaan, uidaan, syödään hyvin ja nautitaan parhaasta seurasta. Kyllä sen huomaa, kun tyttö on maalta kotosin :D

Tän juhannuksen vietän vanhempieni luona eli kotimaisemissa. Sellainen fiilis, että tässä on tullut jo tarpeeksi monta jussia juhlittua niin railakkaassa seurassa, että nyt jotain rauhallisempaa. Päätöstä tukee myös tän hetkinen fyysinen- ja henkinenkantti. Kuluneelle neljälle työpäivälle kertyy tunteja 61 ja salilla on vietetty pyöreet nolla. 

Ei tekosyitä - niin kuin olen kirjoittanut. Mutta kun ylös nousee 4:50, työskentelee 5:30-21:30 ja menee nukkumaan palttiarallaa yhdeltätoista, jää jäljelle neljä tuntia, josta 2-2,5h menee matkustamiseen. Viimosen tunnin istuu koomassa joko tv:n edessä tai seisoo suihkussa..

Onneksi asiaan on tulossa muutos. Onhan tässä jo viis kuukautta painettu tällaista tahtia. Olo on kuin supernaisella, tai ehkä pikemminkin kuin narkkarilla. Eteenpäin vie vain kahvi ja energiajuoma. Työharjoittelu loppuu kesäkuuhun ja jäljelle jää vain kaksi osa-aikatyötä :) Whii! Toivon, että sosiaalinen elämäni herää uudelleen henkiin ja ehdin nauttimaan kesästä muullakin kuin City Gymillä.

Loppuviikolle on luvassa siis rentoutumista, urheilua, terveellistä elämää ja ennen kaikkea nauttimista hetkestä. Luvassa blogipäivitystä aamuaerobisesta sekä improvisoidusta salitreenistä maalla.

Ihanaa juhannusta kaikille! :)


Sunnuntain käsi & olkapää -treeni @ City Gym



sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Salit testissä part. 2.

Viime viikon torstaina olin treenaamassa Töölö Gymillä. Töölö Gym sijaitsee Pohjoisella Hesperiankadulla hyvien Mannerheimintien liikenneyhteyksien varrella. Olin ollut alkuviikosta yhteydessä Junnuun ja sovimme vierailustani loppuviikolle. Hän ei valitettavasti ollut torstaina paikalla, mutta toimistolla mut otettiin hyvin ystävällisesti vastaan. Tiesin, että TG on suuren kokoinen ja toimistosta neuvottiin todella mukavasti salin laitteiden sijoittelusta lihasryhmittäin eri tiloihin.

Olin etukäteen kuullut varoittelua kovista ruuhka-ajoista, mutta puoli kahdeksalta illalla sali oli jo hyvin rauhoittunut. TG on auki arkisin 7-22, lauantaisin 10-18 ja sunnuntaisin 12-20. TG taitaa kuulua "suppeiten" auki oleviin saleihin. Muihin saleihin verrattuna saleilijat mielestäni myös "hukkuvat" TG:llä eri tiloihin, eli kaikkia kävijöitä ei pysty näkemään yhtäaikaa. Tämä varmasti vähentää ruuhkan tunnetta.

Naisten pukuhuone oli mielestäni toimiva ja tarpeeksi iso, ainakin illalla. Suihkutila oli siisti ja moderni, sauna sopivan kokoinen.

Aerobiset laitteet olivat TG:n isossa avonaisessa tilassa kahdessa kerroksessa. Valikoima oli mielestäni valtava ja innostuin kokeilemaan niistä useampia. Parven cross-trainereista löytyi näyttö, josta saattoi mm. katsoa tv:tä. Tämä saattaisi koitua hyvän ohjelman kohdalle sattuessa hyvin koukuttavaksi. Uskon, että varsinkin kuntosalitreenin jälkeisenä aerobisena luistaisi paljon mielekkäämmin tällä tavalla.

Treenivuorossa oli torstaina rinta & selkä. Rintatreenin laitteet löytyvät TG:n korkeimmalta sijaitsevasta tilasta, samoin kuin monet vatsalihaslaitteet sekä venyttelyhuone. Selkätreenin tein alakerran "kolmannessa" tilassa päätyhuoneessa, josta löytyi myös jalkatreenin laitteita.

TG:n laitevalikoima on hyvin laaja ja korvaavia laitteita löytyi useimmiten. Penkkejä löytyi useita ja erityisesti peilejä oli todella hyvin sijoiteltu. Vapaita painoja yläkerrasta löytyi hyvin, vaikka tila olisi voinut olla hieman isompi. Muistaakseni tilaan mahtui neljä penkkiä. Vapaita painoja löytyi kilon välein, mikä naiskäyttäjälle on hyvin mukava juttu. TG:n valtava plussa ovat sen suuret ja runsaat ikkunat. Tämä tuo tilaan hengittävyyttä ja avaruutta jo valmiiksi valtavan tilan lisäksi.

Miten treenini sujui? Olin ehkä tottunut jo viikon mittaan siihen, että sali vaihtui päivittäin, ja sain tutustua aina uuteen laitevalikoimaan ja etsimään tarvitsevani. TG:llä tätä helpotti laitteiden jaottelu selkeästi omiin tiloihin sekä selkeä sijoittelu. Koska sali oli tilava, en häiriintynyt hetkeksikään muiden treenistä, vaikka tuli useampaan otteeseen kysyttyä laitteen lainausta toisen sarjojen välissä. Kaikki saliohjelmani sisältävät liikkeet sain tehtyä. Olin iloinen myös kevennetyn leuanedon löytymisestä, vaikka TG:llä jouduin vastukseksi panemaan 70kg, vaikka en edes paina niin paljoa?! :D Ilmeisesti hieman eri periaate, kuin Vantaa Gymin treenaamani kevenetty leuanveto 25kg:lla.

Kokonaisuudessaan TG:stä jäi erittäin positiivinen fiilis. Olen varma, että jossain vaiheessa tulen treenaamaan em. salilla. Salimatkakin on kohtuullinen 5km, minkä hyvällä säällä taittaa pyörällä nopeasti ja huonommalla sitten sporalla.

Töölö Gym on USN:n, Leaderin, Vidan, Fastin, Northforcen, Puruslabsin,VPX:n, Redram:n, Allstars:n ja Gainomaxin jälleenmyyjä.

Hinnat: 1kk 70/56€ (jälkimmäinen hinta opiskelijoille).

(http://www.toologym.fi/)







Keskiviikkona olin treenaamassa käsiä & olkapäitä Mayor'silla. Mayor's sijaitsee Ruoholahden kauppakeskuksessa, vaivattomien liikenneyhteyksien ulottuvilla. Mayor'sista puhutaan paljon, ja itselleni on tullut sellainen fiilis, että se kuuluu Töölö Gymin kanssa stadin legendaarisimpiin kuntosaleihin. Täytyy myöntää, että odotukset olivat melko korkealla salille lähdettäessä. Mayor's on magneettikortilla auki 6-23.

Mayor'sin kuntosalilaitteet ovat niin uutta Kraftwerk:ia kuin Gold's Gymistä jo tutuksi tulleita. Aerobiset laitteet koostuvat Matrixin ja Truen valikoimasta. Mayor's on kahdessa kerroksessa, yläkerrasta löytyvät aerobiset laitteet sekä runsaasti - siis aivan valtavasti tilaa vapaaseen harjoitteluun ja venyttelyyn. Mikä on ehdottomasti äärettömän suuri plussa näkemieni salien joukossa. Yläkerrasta löytyy myös mm. vatsalihas- ja pakaralaitteita. Alakerran avoimesta tilasta löytyvät sitten kaikki muut laitteet.  Mayor'silla on vaivatonta ja tehokasta treenata ottaen huomioon kunkin lajin erityistarpeet.

Vapaiden painojen pääty on iso, niinkuin salilta voi odottaa. Isoja painoja löytyy valtava määrä (omaan silmääni).  Alle 12kg:n painot löytyvät kilon välein, mikä on naisten näkökulmasta mukava asia. Penkkejä oli tarpeeksi, eikä vuoroa tarvinnut odottaa, vaikka olin salilla 16:30-18 aikaan. Treeni luisti ja oli tehokasta, minkä luulen osittain johtuneen salilla vallinneesta "tekemisen meininki" -ilmapiiristä, mistä suuret plussat.  Kädet ja olkapäät sai treenattua oikein hyvin niin vapaiden painojen osalta kuin  laitteiden kanssa, joista löytyi vaihtoehtoja. Laitteiden liikeradat tuntu tosi hyviltä ja ne oli säädettävissä vaivattomasti omiin mittoihin sopiviksi.

Mitä jäin kaipaamaan? En huomannut, että salilta olisi uupunut yhtäkään ohjelmaani kuuluvaa laitetta, mikä on hieno juttu tietenkin. Alakerran puolella, vapaiden painojan päädyssä tosin tuli hieman liian läheinen, ahdas fiilis. Onneksi ilmapiiri oli kuitenkin rento ja mukava, vaikka salilla treenattiin kovaa. Ilokseni huomasin myös salilta löytyvän heiluri-kyykyn.

Mayor's kutsuu itseään kotisivuillaan "stadin parhaaksi kuntosaliksi" ja varmasti onkin tätä monelle käyttäjälle. Aloittelija pystyisi varmasti tällä salilla kehittymään nopeasti pelkästään seuraamalla muita. Hyviä neuvoja ja vinkkejä on myös taatusti saatavilla, sillä saleilijat olivat pääasiassa erittäin kovassa kunnossa. Jälkimauksi jäi into laittaa edelliskertaa hieman isommat painot päälle ja painaa kovempaa, harmi, että sali on aivan toisessa päässä stadia itseeni nähden.

Mayor's tarjoaa myös urheiluhierontaa, kuumakivihierontaa sekä rasvanpolttohoitoja.

Hinnat: 1kk 65/45€ (HUOM. jälkimmäinen hinta jäsenille, ei opiskelijoille, jäsenmaksu 600€)









torstai 13. kesäkuuta 2013

Tiivistymistä viime kesästä

Tiistaina se sitten loppui, nimittäin helle. Monta viikkoa ehdittiinkin mennä jo pelkillä maksimekoilla, mutta nyt on aivan pakko pukea pitkää lahjetta päälle. Jotenkin oli unohtunut jo, millainen on tyypillinen suomalainen kesä. Viime kesien lempparihousuja aamulla päälle heittäessä - kauhesssa kiireessä tietenkin, tuli sitten todettua, että keväinen päätös olla ostamatta uusia kesähousuja "eihän kesällä housuja käytetä" oli aivan uskomattoman naiivi.

Viime kesästä on tiivistytty nimittäin yhden, ehkäpä jopa kahden koon verran, eivätkä aiempien kesien housut istu enää mistään kohtaa. Painoa ei ole pudonnut kuin ehkä 5kg viime kesään nähden, mutta tiivistymistä on tapahtunut senkin edestä. Harmittaa todella paljon, etten ottanut mittoja vuoden alussa, jolloin aloin treenata kuntosalilla tavoitteellisesti. Onneksi löytyy kuitenkin kuvat niiltä ajoilta :)

Selkeää muutosta on ehdottomasti nähtävissä, mikä motivoi jatkamaan. Käsistä ja olkapäistä oon saanut esille aivan uusia lihaksia ja reisistä sen sijaan on ehdottomasti lähtenyt rasvaa pois. Treeni sujuu kovaa ja vaihtelevat treenikaverit sekä paikat pitävät menon mielenkiintoisena. Pientä päivitystä treeniohjelmaan ois toiveissa saada kesän aikana. Syömisen kanssa painitaan yhä päivittäin.







tiistai 11. kesäkuuta 2013

Salit testissä Part. 1.

Vierailin maanantaina Hot Gymillä, jossa minut otti vastaan ammattimainen mutta samalla rento Timppa. HG sijaitsee Mannerheimintiellä, Tullinpuomin Shellin kohdalla. Sijainniltaan HG on mulle kaikista edullisin. Sporalla sujauttaa sateisella säällä reilussa kymmenessä minuutissa ja muuten sitten voikin polkasta pyörällä alkulämmöt. Tulimpa sitten miltä suunnalta tahansa, se on aina lähellä kotia, jolloin kynnystä lähteä treenaan raskaan päivän jälkeen ei synny. HG on lisäksi auki 24/7 avainkortilla, mikä on lähes välttämättömyys mulle tällä hetkellä.

Naisten pukuhuone on melko pieni, joskin olin siellä klo. 19 aivan yksin, minkä oletan olevan yhä pahinta ruuhka-aikaa. Pukuhuoneesta löytyi lukollisia, erikokoisia säilytyskaappeja, jonne sain hyvin mahtumaan L-kokoisen treenikassini. Tämäkin on joskus nimittäin osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi. Suihkutila oli hiljattain remontoitu, tyylikäs ja tilava neljälle suihkulle. Mahdolliseen ruuhka-aikaan ei siis tule pestyksi viereisen shmppoolla.

Kuntosaliin laskeuduttiin kellarikerrokseen, mikä pisti pasmani sekaisin hetkellisesti. Digitally imported -nettiradio ei suostunut toimimaan kuin pätkien. Siinä kuitenkin hetken keräiltyäni itteäni juoksumatolla aloin tutkailla salin laitevalikoimaa päivän käsi- & olkapäätreeniä varten. Alkulämmittelyn saattoi tehdä juoksumatolla, cross-trainerilla, kuntopyörällä tai stepperillä. Varsinaisen treenini aloitan vapailla painoilla, joita salilta löytyi kahden kilon välein (pienessä koko luokassa). Löysin kaikki ohjelmaani kuuluvat laitteet, joskin eri valmistajalta, minkä laitteilla olen ennen treenannut. Erityisesti ihastuin David C40 shoulder press:iin sekä David C46 rear deltoid:iin. Aiempaan treeniini verrattuna en voinut tehdä näissä nopeita ja sulavia pudotussarjoja, kun ovat levypainoilla kuormitettavia. Lopputreenin sain suoritettua täysin samalla tavalla kuin aiemmin: hauispenkki, hauiskääntö, vasara, penkkipunnerrus kapeella otteella, ranskalainen ja ojentajat ylätaljassa.

Mitä sitten jäin kaipaamaan ? Pukuhuoneen varustelusta jäin kaipaamaan saunaa sekä sen yhteydestä wc:tä. Salin puolelle olisin kaivannut kilon välein käsipainoja, ainakin näin suhteellisen vasta-aloittaneena naisena kahden kilon ero on huomattava. Käsipainojen luona ei myöskään ollut tilaa useammalle kuin kahdelle penkille. Liiketilaa ei kuitenkaan ymmärrettävästikään pysty mistään lisää taikomaan.

HG:stä jäi kokonaisuudessaan oikein mukava fiilis. Vaikka sali alkoi ruuhkautua kello yhdeksää kohden mentäessä, tunnelma ei kiristynyt tai tullut vaivaantuneeksi. Saleilijat olivat huomattavasti nuorempaa ikäluokkaa mihin olen tottunut. Porukka ei juurikaan kuunnellut omia musiikkeja, mikä yllätti itseäni kovasti. Oon vaan tottunut treenaamaan kuulokkeet korvilla "ei saa keskeyttää" Post it -lappu otsalla naama rusinana. Ehkä osaksi johtuen tilanahtaudesta sekä laitteiden korvausmahdollisuuden puuttumisesta saleilijat olivat hyvin aktiivisia kysymään jäljellä olevia sarjoja ja laitteiden vapautumista, minkä koin ihan mukavana sosiaalisena kanssakäymisenä.

Hinnat: 1kk 50/40€ (jälkimmäinen hinta opiskelijoille).

(http://www.hotgym.fi/)

Hot Gym

Hot Gym

Hot Gym

Hot Gym




Tiistaina vuorossa oli jalkapäivä City Gym Fitness Centerissä. City Gym, tuttavallisemmin CG  sijaitsee Kampin sykkeessä, Runebergin kadulla. CG on auki aamu viidestä ilta yhteentoista, laajemmin kuin useimmat muut salit, jotka eivät ole 24/7 auki. Varsinkin aamuvirkulle tämä on loistava vaihtoehto.

Toimistolla vastassa oli Artem, joka ystävällisyydellään ja innokkuudellaan sai ensivierailun tuntumaan siltä, että salille oli enemmän kuin tervetullut vierailulle. Asiakaspalvelulla, eli ensikosketusella saliin on valtava merkitys, ainakin itselleni. Huomasin lähteväni treenaamaan aivan erilaisella fiiliksellä kuin esim. Vantaa Gym Clubilla, jossa kävin poikkeuksetta toimiston aukioloaikojen ulkopuolella.  

Naisten pukuhuoneesta löytyy niin kolikoilla toimivia kuin omalla lukolla lukittavia vaatekaappeja. Erikoisuutena oli, että näitä saattoi myös vuokrata tietyksi ajanjaksoksi täysin omaan käyttöön, jolloin salikamansa voi jättää odottamaan seuraavaa treeniä. WC:itä pukuhuoneen yhteydestä löytyy muutama, mikä on varmasti riittävästi mitoitettu asiakasmäärälle. Suihku on freessi, ei aivan uusi, mutta täysin miellyttävä. Sauna menee Artemin mukaan remonttiin heinäkuussa, jolloin ainakin repsottava lauteenreuna saa kasvojenkohotuksen. Pukuhuoneessa soi fiilistä lataava raskaampaa musiikkia. Äänentoisto on totutumpaa parempi.

Monitoimitilasta löytyy monipuolinen valikoima aerobisen harjoittelun sekä lämmittelyn laitteita. Huoneessa on myös varattu hyvä tila esimerkiksi kahvakuulatreeniin. CG:ltä löytyy myös voimistelurenkaat ja boksit. CG on muokannut tilojaan crossfit tyyppiseen, toiminnalliseen treeniin soveltuvaksi. CG päivittyy ja pysyy trendien mukana.

Cross-trainer lämittelyn jälkeen siirryin varsinaisen salin puolelle. Pohkeita varten salilta löytyy kolme laitetta, niin istualtaan kuin seisoaltaan tehtäviä, mikä tyydyttää täysin pohjetreenitarpeeni. Reiden ojennuslaitteista toinen ilmoitti olevansa jumiutunut 30kg:aan, mikä saattaa aiheuttaa hieman ruuhkaa toimivalle laitteelle niiden keskuudessa (minun), jotka eivät korvaavaa liikettä ole keksineet :D Sen toimivan reiden ojennuslaitteen vahvuus oli ehdottomasti kuitenkin se, että vastuksen säätö löytyi kädenulottuvilta laitteen "vierestä". Itselleni pudotussarjat ovat vain ehdottoman rakkaita. Artem kuitenkin kertoi, että lähes vierestä löytyy polviystävällisempi sokkeloversio, joka on samanlainen, ja paljon tykätympi treejaajien keskuudessa.

Kyykkäykseen löytyi niin Hack-kyykky, prässi, smith, sissy sekä muutama vaihtoehtoinen laite. Ainoastaan aiemmasta treenistäni jäin kaipaamaan heiluri-kyykkyä, mikä loppuviimein löytyy hyvin harvalta salilta. Reiden koukistus löytyi niin istualtain kuin mahallaan tehtävänä. Pakaroita ja etenkin vatsalihaksia saattoi treenata hyvin monella tapaa.

Mitä jäin CG:ltä kaipaamaan? Heilurikyykkyä, mutta taidan joutua vetämään sen yli toivomuslistaltani jokaisen stadin keskustan salin kohdalta. Huomasin myös muita treenipäiviäni ajatellen, ettei salilta löytynyt kevennettyä leuanvetoa. Pitää koittaa päästä leuanvetounelmaan CG:llä jollain muulla keinolla ehdottomasti. Artemilta sain neuvoksi treenata leuanvetoa joko taljassa tai kumivastuksilla keventäen tangolla.

Salin ilme on selkeä, vaikka kaikki laitteet löytyvät samasta tilasta. Laitteiden sijoittelu salin seinien vierustalle sekä ryhmiksi keskelle luo selkeät ja helposti kuljettavat käytävät. CG:ltä löytyy vapaita painoja todella ja kiloin välein. Niiden kulma on salilla laajennettu. Tilaa on ruhtinaallisesti monen muun salin vapaiden painojen harjoittelutilaan verrattuna. Klo 19:30-21 salilla oli sopivasti porukkaa, ettei ruuhkia aiheutunut. Koknaisuudessaan erittäin joustava, monipuolinen ja toimiva kuntosali.

Kuntosaliharjoittelun lisäksi CG:ltä löytyy hierontapalveluita, maksuton treeniopastus aina sunnuntaisin ja kaksi solarium huonetta. Treenin jälkeistä matalaa verensokeria saapi nostettua tuorepuristetuilla mehuilla sekä tästä päivästä lähtien saatavalla sushilla. Lisäksi CG on Leaderin, Sport Life Nutrition ja Best Body Nutrition jälleenmyyjä.

Hinnat: 1kk 54/45€ (jälkimmäinen hinta opiskelijoille).

(http://www.citygym.fi/)


City Gym

City Gym

City Gym



City Gym


City Gym


City Gym










sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Pirteä maanantaiaamu

Terveisiä maalta! Eilen treenailtiin hieman tavallista kauempana :) Olin Lielahden GoGo Expressillä Tampereella ihanan ystäväni kanssa aamulla ottamassa jaloista kaiken irti. Tehtiin pudotuksia ja pakkotoistoja lähes liikkeessä kuin liikkeessä. Oli aivan mahtava treeni viikon päätteeksi. Mutta kyllä täytyy todeta, että tän motivaation täytyy olla korkeella, jotta maalle roudaa kaksi kassia yhden sijaan vain yhden yön reissulle.

Viime viikon testailin myös eri kuntosaleja stadissa. Kokemukset ja esittelyt julkaisen tän viikon aikana kahdessa osassa. Reenit on luistanu odotettua paremmin ja oon saanut ihan kiitettävästi niistä irti, vaikka sali on vaihtunut päivittäin uuteen. ADHD -persoonalle viime viikko oli oikein makea, vaikka se ei tosissaan helpota kiireen tuntua. Mutta vaihtelu virkistää :) !

Harmittelin tuossa aamulla puoli kuuden hujakoilla, kun kävelin dösäpysäkille, että Zalandolta tilaamani juoksukengät osoittautuivat liian pieniksi. Aamut on niin ihanan hiljaisia, kauniita ja viileitä, että tykkäisin koittaa herätellä taas tuota juoksuharrastusta :) Täytyy pistää palautusta ja uutta tulemaan mahdollisimman pian.

Ihanaa viikon alkua kaikille :) !



keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Vatsalihakset tehdään keittiössä

Mun on pitänyt jo pitkän aikaa kirjoittaa omista syömistavoistani. Kun ajatellaan urheilun kannalta, niin tässä on ehdottomasti suurin heikkouteni. Olen niin perso monen naisen tapaan sokerille. Body-ruokavalio on ehdottomasti elämäntapa ja siihen siirtyminen vie aikaa, minkä olen hyväksynyt. Kannustavinta tässä on se, että jos vertaan syömisiäni tammi-helmikuussa ja nyt, niin olen kehittynyt valtavasti. Kaikki tämä täysin itsenäisesti, ilman ravintoneuvojan tai PT:n laatimia ohjeita.

Oon käynyt aika ääripäissä sen suhteen, mitä suuhuni pistän. Lentopallo aikoinani saatoin vetää kuuskin paahtoleipää treenin jälkeen, mikä ehkä johtikin sitten siihen, että Lukio aikana laihdutin kymmenisen kiloa pääsääntöisesti Lämminkuppi -keitoilla eläen. Norjassa ollessani koitin puolestaan  karppausta. Vielä pitkään karppauksesta luopumisen jälkeenkin kartoin pastoja ja riisejä.

Tällä hetkellä koen syöväni murroskaudessa. En ole kyennyt vielä täysin siirtymään body-ruokaan. Tai pikemminkin, ole kyennyt luopumaan kaikesta siitä, mistä pitäisi. En ole, enkä edes halua tulla fanaattiseksi ruuan suhteen. Jos haluan, voin murheitta mennä ulos syömään kerran viikossa ja jos tykkään, syön irttaria yhtenä iltana. Olkoon nämä niitä hiilareiden tankkauspäiviä.

Miltä sitten tavallisesti päiväni ravinto näyttää?

Yleensä valmistan ruokaa sunnuntaina koko arkiviikolle tai puolelle siitä. Käytännössä se sisältää 150g kanaa/kalaa ja 40g riisiä/pastaa päivää kohden. Tää käytäntö tuli aluksi siitä syystä, että olin liian kiireinen kokkailemaan päivittäin, eikä työpaikkalounas vaan maistunut. Vasta pikkusen sen jälkeen kuvioihin tuli tarkemmat grammamäärät ja body-ruokaan huomion kiinnittäminen.

Päiväni alkaa viideltä ja jo 5:15 astun ulos ovesta kävelläkseni puoltoista kilometria dösärille. Aamupala tulee siis syötyä töissä. Kutsun sitä kaksiosaiseksi, sillä syön heti Elovena annos-pikapuuron ja kun tunnin-kahden päästä mahtuu lisää, tankkaan maitorahkan mehukeitolla. Etukäteen valmistetun lounaani syön 11 hujakoilla. Tuohon väliin menee yleensä omena välipalaksi. Loppupäivän syöminen riippuu pitkälti siitä, onko mulla vapaa ilta vai jatkanko toisessa työpaikassa. Jos mun työt jatkuu, välipalana syön taas maitorahkan. Päivälliseksi ostan yleensä salaattia. K-kaupasta saapi koottua mieleisensä kombon ja mulla se sisältää yleensä katkarapuja, kurkkua, tomaattia, raejuustoa, pähkinöitä ja hedelmiä. Kahvitauolla tulee vielä otettua välipalaksi proteiinijuomaa. Päivään mahtuu lähes poikkeuksetta johonkin väliin myös leipää, minkä syömisen pyrin jättämään tosin minimiin. Paras keino olisi tietenkin jättää ostamatta se kaupasta.

Kun harvoin mulla on vapaa ilta, se ei koskaan varsinaisesti ole "vapaa", koska oon suunnitellut sen piukkaan ohjelmaa. Siksi myös niiksi illoiksi ruokailu on suunniteltava etukäteen, jotta nälkä ei yllätä väärässä paikkaa - ilman ruokaa. Nää vapaat illat sisältää poikkeuksetta salin, jota ennen pyrin oleen syömättä pari tuntia, ettei sitten tule oksu-oloa. Jos olen menossa salille jo viiden kulmilla, en ehdi syödä päivällistä. Tällöin syön kolmen maissa useimmiten maitorahkan ja pientä hiilaripitoista, kuten leivänpuolikkaan. Heti treenin jälkeen (noin klo. 19) nautin palkkarin, jossa on niin protskua kuin hiilareita. Tällaisenä päivänä, kun treeni on ollut "aikaisin" ja päivällinen on jäänyt väliin,  nautin illalla vielä usein jonkun pienen aterian. Riippuu pikälti näläntunteesta, mitä saan alas, mutta yleensä se on  lounaan tapainen setti, vain tosin maksimissaan puolet sen koosta.

Jos aloitan treenini vasta kahdeksan ja kymmenen välillä, olen syönyt päivälliseksi jotain lounasta kevempää. Tällöin iltaan on saattanut mahtua myös välipala, jossa on protskua ja hieman hiilaria. Myöhäisen treenin jälkeen nautin vain palkkarin, sillä menen suoraa kotiin päästyäni nukkumaan.

Miksi vatsalihakseni eivät sitten paista, tai miksi sisäreisissäni on jotain pehmeää? Body-ruokavalion lisäksi syön toista ruokavaliota, jonka nimi on "pyri unohtamaan, mitä juuri pistit suuhusi". Sinne kuuluu kesäisin jäätelö, cafe lattet rasvattomilla maidoilla, leivokset, pullat, vastapaistetut leivät, juustot, energiajuomat, limsat ja roskaruoka. Kesäkuun missio on tämän ruokavalion pois jättäminen, eihän kukaan tosissaan tarvitse kahta ruokavaliota ;)

Oma pieni terassimme


sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

25kg leuanvetoon

Aivan uskomattoman hyvä viikko takana! Mahtava fiilis kerrankin maanantaina, vaikka herätys olikin jo viideltä ja nukuttuja tunteja kertyi suunnilleen yhtä paljon. Olo on kuitenkin energinen ja freessi, afersunin nihkeäksi jättämää ihoa lukuunottamatta.

Viime viikolla treenasin viidesti, tiistaina jalat, keskiviikkona rinta & selkä, torstaina kädet & olkapäät, lauantaina uudelleen jalat ja sunnuntaina jälleen rinta&selkä. Arjen treenit olivat perustreenejä ja venyivät jälleen hyvin myöhäisiksi. Niistä ei sen kummempaa raportoitavaa. Edellisestä postauksestani heränneenä viikonlopun treenit vedin sen sijaan erittäin kovaa.

Lauantain jalkatreenistä tulikin todella hikinen ja tuskainen. Jalkatreenin aloitan aina pohkeilla, ensin seisaallaan Hack -laitteessa ja sitten istuallaan. Hack-laitteen pohjetreeni toimii mulla lämmittelynä, sillä en pysty lastaan maximeja ilman, että mun selkä alkaa osoittaan merkkejä notkahtelusta, puhumattakaan olkapäihin kohdistuvasta kivusta. Toistot jää seisaallaan viiteentoista. Istuallaan pääsee sitten todella kurittamaan pohkeita alle kymmenen toiston sarjoissa. Pohkeita seuraa reiden ojennus, missä lähdin pudotussarjoissa aiempaa painavimmilla painoilla. Täytyy todeta, että ensimmäinen erittäin onnistunut sarja tällä laitteella sen jälkeen, kun lopetin treenaamisen frendini avustuksella, eli kolmeen viikkoon! Kyykkyliikkeissäni pidin huolen, että pääsen tarpeeksi alas, vaikka niissäkin tein useampia kovempia sarjoja kuin koskaan aiemmin. Tällä kertaa tein rehellisesti myös askelkyykkyä, kaksi sarjaa penkin kanssa ja viimeisen kokonaan lattialla. Reiden koukistukset mahallaan ja istuallaan rikkoivat myös aiemmat ennätykset.

Lauantain draivi jatkui sunnuntaina. Varmasti osaksi sen vuoksi, että omatuntoni - tai mikä lie, ei antanut mun jäädä illaksi kotiin, vaikka kämppikseni yritti hukutella Makuunin leffa & irttari yhdistelmällä. Siinä tovin ääneen pohdittuani irttareiden ja kunnossa olevan kropan välillä, en enää tohtinut jäädä kotiin. Sainkin siitä sitten jotain sen suuntaista kuittia, että "olithan sä jo kotona tarpeeksi". Mulla nimittäin oli vapaapäivä aamun yhtä asiakasta lukuunottamatta. Rinta- & selkätreeni laittoi taas kaikki enkat uusiksi. Aivan mahtavaa! Kevenetyssä leuanvedossa enää 25kg omaan painoon. Mikä onkin ollut yksi mun tavoitteista alusta saakka, saaha ensimmäistä kertaa elämässäni vedettyä leuanveto. Oon aivan fiiliksissäni :) Koko ajan oli hyvä hiki ja tekemisen meininki yllä.

Viikonloppuna oli viimeiset treenit Vantaa Gym Clubilla. Oon lähes varma jo, että jään kaipaamaan hallimaista, korkeaa ja tilavaa, yhtenäistä tilaa. Tästä kuitenkin seuraa todella mielenkiintoisia treenihetkiä. Vierailen nimittäin tulevalla viikolla (ehkä myös seuraavalla) eri saleilla, joista tulen kirjoittamaan esittelyt ja pientä vertailua tänne blogiini. Tämän jälkeen alan treenata yhdellä niistä. Vahvasti luulen, että se tulee olemaan lähin salini, mutta ehkä jokin kauempi tekee minuun lähtemättömän vaikutuksen.