Oman elämänsä huippu-urheilija

Olen harrastanut läpi elämäni urheilua sen eri muodoissa. En ole kuitenkaan koskaan tuntenut itseäni kovinkaan atleettiseksi. Seuraavassa kerron urheilutaustastani ja painotan, että olen aina tuntenut itseni huisin tavalliseksi tytöksi.

Kouluissa hiihdin, kun täytyi hiihtää, luistelin, juoksin, ja hyppäsin korkeutta, kun piti, mutta mikään ei varsnaisesti vienyt mukanaan. Huomasin kuitenkin nauttivani joukkueurheilulajeista enemmän kuin yksilösuoriteisista. Esimmäinen vakavammin aloitettu urheilumuoto oli lentopallo yläasteelle siirryttäessä. Tämän saralla kilpailinkin nelisen vuotta SM-tasolla. Määrätietoinen harjoittelu 3-4 kertaa viikossa tuntui hyvältä, mutta kilpaileminen - etenkin ainainen tunne häviämisestä ei ruokkinut jatkamaan harrastusta.

Muutettuani kotoa pois 2010 syksyllä Helsinkiin aloitin opintoni ammattikorkeessa. Mukaan opiskelujen lisäksi tulivat useampi osa-aikatyö. Ehdin jatkamaan lukiossa aloittamaani tanssiharrastustani jonkin aikaa, kunnes innostuin vaihtamaan sen tennikseen, kuntosaleiluun ja moniin pieniin yrityksiin.

Kevään 2012 vietin vaihdossa Oslossa. Kevään aikana opin suhtautumaan opiskeluun rennommin. Minulla oli aikaa toteuttaa itseäni, kun en tuona aikana työskenellyt iltoja ja viikonloppuja. Pelasin jälleen lentopalloa. Kilpailin Norjan sekajoukkueiden mestaruussarjassa ja olin niin onnellinen - edes häviöt eivät harmittaneet. Sinä keväällä löysin spinningin ja jumpat. Puhumattakaan lenkkeilystä upeissa maisemissa.

Kotiuduttuani takaisin Suomeen muutos aiempaan stressaantuneeseen ja ylihuolehtivaiseen minääni oli valtava, mutta Oslossa vietettyä kevättä huomattavasti kehnompi. Syksy 2012 oli uuvuttava. En enää stressannut opiskelusta, mutta työmäärä kahden lukukauden suorittamisessa yhden aikana osa-aikatöiden lisäksi oli haasteellinen. Syksyn aikana lähes kaikki urheilu jäi.

Kevät 2013. "More dreams to live, more to love", olin pättänyt. Olin suorittanut kaikki kurssini ja päättänyt, että syksyn kaltainen kiire ei enää saavuttaisi minua. Yhtäkkiä vapaa-aikaa olikin paljon, edes työharjoittelu ja osa-aikatyöt eivä pystyneet sitä riistämään. Vasta nyt ymmärsin, kuinka kehoni ja mieleni nauttii urheilusta. Ymmärsin, ettei sillä, mitä lajia milloinkin harrastan ole merkitystä - kunhan se saa minut onnelliseksi. Ehkä lajien vaihtaminen tyydyttää levotonta persoonaani. Huomasin, kuinka terveellisempi ruoka saa minut voimaan paljon paremmin.

Kuntosali on vienyt nyt sydämeni ja tämä blogi seuraa, kuinka pahasti fitneskärpänen on päässyt puremaan. Tavoitteenani on tulla oman elämäni huippu-urheilijaksi sekä tuntea oloni erityiseksi :) !

Sinisen Huvilan Kahvila, Linnunlaulu, pyöräretki syksy 2012.